maanantai 15. marraskuuta 2010

Katolinen kirkko nykyään


Lisää kommenttilaatikkoon tiedonhankintatehtäväsi tulos. Etsi uutisia ja näkökulmia. Esitä raporttisi aiheesta. Linkkejä voi lisätä myös kommentteihin (ainakin osoitteet).

Aiheet: Vatikaanin toinen konsiili, nykyinen paavi, katolisen kirkon vaikeat kysymykset, etiikka, seksuaalietiikka, kirkko ja talous, Vatikaanin taide, Opus Dei, kielletyt kirjat ja elokuvat, kirkko muualla kuin länsimaissa, neuvottelut muiden kirkkojen kanssa (ekumenia ja uskontodialogi), teologia, oppi, Yhdysvaltain tilanne...

8 kommenttia:

  1. PAAVI SKANDAALIN KESKELLÄ

    Nykyinen paavi Benedictus XVI, jonka paavius alkoi 19. huhtikuuta 2005, joutui pedofiilikohun keskelle.

    Pedofiilikohu ravisteli Benedictus XVI:n veljen johtamaa katolista poikakoulua Saksassa. Todistetut tapaukset olivat tapahtuneet vuosina 1958-1971. Paavin veli oli johtanut koulua vuosina 1964-1994.

    Paavin veli kertoi, ettei tiennyt mitään hyväksikäyttötapauksista, mutta ei kommentoinut asiaa enempää.

    Hyväksikäyttöön syyllistyneet kaksi pappia erotettiin, ja he istuivat teoistaan vajaan vuoden ja kahden vuoden vankeustuomiot.

    VastaaPoista
  2. Suomen katolisella kirkolla on noin 11 000 jäsentä. Noudattaa paavin sanaa aivan niinkuin muutkin katoliset ryhmät. "Ykköspyhimys" on piispa Henrik, joka kuoli Köyliönjärven jäällä Lallin kirveeniskusta. Suomessa on seitsemän katolista seurakuntaa. Suomen katolinen kirkko taistelee löytääkseen suomalaisia pappeja ja tälläkin hetkellä suurin osa papeista on ulkomaalaistaustaisia.

    Suomen katolisessa kirkossa ei tiedettävästi ole ollut hyväksikäyttämis-tapauksia, mutta muualla Pohjois-Euroopassa on. Katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti kommentoi pedofilia-kohua: "Vain 10% hyväksikäyttötapauksista on kohdistunut lapsiin. - - "60% näistä tapauksista on kirkon tulkinnan ja tilastojen mukaan enemmän homoseksuaalitaustaista kuin pedofiliaa siinä mielessä, että ne eivät kohdistu lapsukaisiin, vaan nuoriin miehiin."

    N.S

    VastaaPoista
  3. Katolisen kirkon kielletyt kirjat ja elokuvat

    Miksi katolinen kirkko sitten sensuroi joitain kirjoja tai niiden sisältöä? Se askarruttaa niin katolilaisia kuin muidenkin uskontojen edustajia.
    Pääsyy katolisen kirkon harjoittamaan sensuuriin on sen sanoma, joka usein tulkitaan kirkon vastaiseksi tai sitä halveksivaksi. Esimerkiksi liian räikeät kuvaukset seksistä tai väkivallasta voivat johtaa joidenkin kirjojen sensuuriin tai muunteluun. Toki sensuuri leviää myös muualle kuin vain kirjoihin. Esim. joitain elokuvia on sensuroitu niiden sisällön vuoksi. Näistä kirjoista ja elokuvista esimerkkejä on mm.

    -Asterix / Goscinny
    * sensuroitiin sen sisältämän gay- ja lapsipornon vuoksi. Katolinen kirkko ei katso tällaista ollenkaan hyvällä!

    -Tappajahai
    * Tämä lähes kaikille tuttu kirja jouduttiin poistamaan koulukirjastoista sen rivon kielen sekä seksin vuoksi.

    Jopa itsensä Adolf Hitlerin kirjoittamaa Taisteluni (Mein Kampf) kirjaa on jouduttu lyhentelemään ja muokkailemaan katolisen kirkon oppeihin soveltuvaksi.

    Sensuuri on siis ollut katolisen kirkon historiassa, niin kauan kuin kirjoja on painettu, eikä siitä varmaan koskaan päästä lopullisesti eroon.

    Lähteet: http://jyk.jyu.fi

    -KT ja JV ;)

    VastaaPoista
  4. Vatikaanin taide:
    Vatikaani on täynnä kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia, joista yksi kuuluisimmista on Pietarinkirkko. Tämä 1600-luvulta peräisin oleva kirkko on yksi maailman suurimmista kirkoista ja se sijaitsee Pietarinaukion laidalla. Kerrotaan, että Pietarinkirkko sijaitsee paikalla, missä apostoli Pietari ristiinnaulittiin ja mihin hänet lopulta haudattiin. Kirkosta löytyy paljon kuuluisien taiteilijoiden teoksia ja Pietarinkirkkoa oli koristamassa muiden muassa italialainen arkkitehtuuri ja taidemaalari Gian Lorenzo Bernini.
    Toinen Vatikaanin kuuluisuus on Sikstuksen kappeli. Kappeli sai 1500-luvulla koko Vatikaanin kenties kuuluisimman maalauksen, kun paavi tilasi kuuluisalta taidemaalarilta Michelangelolta kuvitusta kattoholviin. Valmis maalaus sisälsi yli 300 eri hahmoa ja on vielä tänäkin päivänä loistelias näky kappelin vierailijoille. Kattomaalausten lisäksi Michelangelon kädenjälkeä voi ihailla alttarin yläpuolella komeilevassa Viimeinen tuomio-freskossa. Viimeinen tuomio käsittää yli 390 ihmishahmoa ja on kattomaalausten ohella Vatikaanin kuuluisimpia maalauksia.

    Pietarinkirkko: http://www.costruzioni.net/images/piazza%20San%20Pietro%20022.jpg

    Sikstuksen kappeli: http://www.windoweb.it/desktop_italia/foto_lazio/foto_roma/foto_roma_047_Cappella_Sistina.jpg

    - N.O

    VastaaPoista
  5. 3 uskomatonta skandaalia Vatikaanista!


    1. ”Kuvottavaa, hävytöntä!” – Raivo heräsi Vatikaanin juutalaiskommentista

    Katolisen kirkon pedofiliakohun uhrit sekä juutalaisyhteisöt ovat raivostuneet Vatikaanin papin vertauksesta, kertoo BBC. Isä Raniero Cantalamessa vertasi pitkäperjantain messussa kirkon kohtaamia iskuja juutalaisvainoihin.
    Saksan juutalaisten liittovaltuuston pääsihteeri Stephan Kramer kuvasi uutistoimisto AP:n haastattelussa Cantalamessan vertausta ”kuvottavaksi” ja ”hävyttömäksi”. Kramerin mukaan Cantalamessan puheet ovat ennen kaikkea mitä loukkaavimpia kaikkia hyväksikäytön uhreja sekä holokaustin uhreja kohtaan.
    Pappien hyväksikäytön uhreiksi joutuneiden Snap-verkoston edustaja Peter Isely puolestaan piti koko messua harkitsemattomana ja vastuuttomana. Iselytä ällistyttää se, että Vatikaanin suuruudet vertaavat pientä epämukavuuttaan esimerkiksi Auschwitzin kuolemanleiriin.


    2. Paavi: Homoliitot ja abortit maailman suurimpia uhkia

    Sodista viis, samaa sukupuolta olevien seksuaalinen kanssakäyminen huolestuttaa paavia kaikkein eniten.

    Seksuaalivähemmistöt kuohahtivat Portugalin Fatimassa, kun paavi Benedictus XVI valotti käsityksiään homoavioliitoista ja abortista. Paavin mukaan samaa sukupuolta olevien avioliitot ja abortit ovat eräitä maailman suurimmista uhkista.

    Liki puoli miljoonaa kuulijaa todisti paavin puhetta, jossa hän totesi homoavioliittojen ja aborttien olevan maailman "petollisimpia ja vaarallisimpia uhkia".

    Katolisen kirkon ohjeistusten mukaan homoseksuaalisuus itsessään ei ole synti, mutta seksuaalinen kanssakäyminen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa sen sijaan on.
    Paavin homokriittisyys herätti keskustelua jo muutama vuosi sitten, kun hän vertasi homoseksuaalisuutta luonnonsuojeluun. Paavin mukaan ihmisrotua on suojeltava sukupuolirajat hämärtävältä itsetuholta.

    3. Vatikaanin pankki kohteena rahanpesututkinnassa

    Italiassa syyttäjät ovat jäädyttäneet 23 miljoonaa euroa Vatikaanin omistaman pankin varoja.

    IOR-pankin johtajaa epäillään rahoituslainsäädännön rikkomisesta, kertoo uutistoimisto Ansa.
    IOR-pankki hoitaa uskonnollisten ryhmien ja katolisten järjestöjen pankkitilejä. Vatikaani ei ole toistaiseksi kommentoinut tapausta.

    IOR-pankki sotkeutui 1980-luvulla italialaisen Banco Ambrosiano -pankin skandaalimaiseen romahtamiseen. Pankkia syytettiin muun muassa kytköksistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

    HeJeJa

    VastaaPoista
  6. HeJeJa:n lähteenä käytettiin pitkälti iltalehden nettisivuja.

    VastaaPoista
  7. Tämäkö muka kieltämisenarvoista?!

    Vatikaani on vuosien saatossa kieltänyt monia teoksia niiden sopimattomuuden vuoksi. Silmiinpistävin kielletyistä teoksista on esim. Victor Hugon Notre Damen kellonsoittaja, jota syytettiin liiallisesta vallankumouksellisuudesta.

    Vuonna 2006 Vatikaani yritti kieltää myös Dan Brownin huippumenestyneen elokuvan Da Vinci koodi. Yrityksestä huolimatta he eivät kuitenkaan onnistuneet siinä. Myöhemmin ilmestynyt jatko-osa sai myös paljon kritiikkiä Vatikaanilta, ja jälleen se yritti kieltää elokuvan tuloksetta.

    Ulkopuolisen silmin Vatikaanin toiminta vaikuttaa melko päättömältä, sillä ovathan tällaiset teokset näkemisenarvoisia. Täytyy kuitenkin ymmärtää myös heitä, sillä suurimmalle osalle katolilaisesta väestöstä asia tuskin tuottaa ongelmaa. Onhan se sentään heidän suurimman auktoriteettinsa kieltämä!

    Lähteet:
    http://www.stara.fi/2009/03/21/vatikaani-kieltamassa-da-vinci-koodin-jatko-osan/
    http://www.city.fi/artikkeli/2000-luvun+kirjaroviot/2821/

    VKST

    VastaaPoista
  8. Katolisen kirkon etiikka ja elämäntapa:

    - Katolisen pelastuskäsityksen mukaan ihminen pelastuu Jumalan armosta sekä hyvistä teoista. Usko ilman tekoja on kirkon käsityksen mukaan kuollutta uskoa. Varsinaisen pelastuksen lähtökohtana on kaste, jossa ihminen vapautuu perisynnistä. Kastetun tulee elää Jumalan oppien mukaisesti, ja vapauduttuaan perisynnistä tämä on myös kykenevä hyviin tekoihin

    - Katolisen kirkon ihmiskäsityksen mukaan Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen. Tästä syystä kirkko opettaa, että ihmiselämä on pyhä, eikä sitä tule arvottaa esimerkiksi taloudellisin tai sosiaalisin perustein. Tästä syystä kirkko suhtautuu kielteisesti aborttiin, eutanasiaan ja kuolemantuomioon. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella tasavertaisesti rotuun, sukupuoleen, uskontoon tai sosiaaliseen asemaan katsomatta.

    - Katolinen kirkko opettaa, että seksuaalisuus on erottamaton osa ihmisyyttä ja siten myös pyhä asia. Kirkon kannan mukaan seksi kuuluu avioliittoon ja se tuomitsee kaikenlaisen avioliiton ulkopuolisen seksuaalisen kanssakäymisen, kuten esiaviollisen seksin, aviorikokset, prostituution ja pornografian.

    - Perhekeskeisyys on yksi katolisen kirkon perusarvoista, joka tulee ilmi jo siinä, että miehen ja naisen välinen avioliitto on yksi kirkon seitsemästä sakramentista. Avioliittoa pidetään Jumalan säätämänä pyhänä instituutiona. Avioeroon suhtaudutaan kielteisesti. Toinen merkittävä syy perhekeskeisyydelle on se, että kirkko painottaa kodin merkitystä kristillisen uskon ja moraalisesti oikeiden toimintamallien välittäjänä. Lapsia pidetään Jumalan lahjana, jolla Jumala siunaa avioliittoa. Tästä syystä ehkäisyyn suhtaudutaan kielteisesti.

    -N.O

    VastaaPoista